joohei
Olipa kerran aamu. Kyseisenä aamuna herätään kuudelta suihkuun. Aikeena syödä puuro.
Äiti tulee yllättäen koputtamaan oveen. Ja sanoo että sillä on asiaa. Häntä ei katsota silmiin koska sulla ei ole meikkiä naamassa ja olet juuri tullut suihkustakin ja olet siinä rumassa aamutakissa joka on ihanan pehmeä.
Sitten äiti halaa sinua, jota hän ei ikinä tee.
Sitten hän sanoo että syö se vanukas ja syö karjalanpiirakoita, pyytää käymään vielä tällä viikolla. Hei hei äiti!
Jääkaapille.
Puuroa, muffinssi, vanukas, päärynä, marmeladeja. Yhteensä n. 850 kaloria.
Ravitseva aamupala.
Kolme tuntia koulua, kävele kotiin, vaa'alle. Huh. Eilisilta meni siedettävästi. Aamu ei näkynyt vaa'alla.
Silti mietin. Olisin nyt laihempi jos olisin syönyt vähemmän.
Ei sillä ettenkö olisi kuitenkaan tyytyväinen itseeni. 850 kaloria on paratiisi verrattuna mun muutamiin 3000 kalorin aamupaloihini.
Viime merkinnässä oli epämääräisiä ajatuksia suhtautumisestani siihen kuinka joku sanoo ettei ole syönyt tänään mitään tai vastaavaa. Se saa mut tuntemaan itseni inhottavaksi. Huonoksi.
Tietenkin vika on minussa, mutta oli tuokin pakko purkaa.
Yritin ja yritän pitää tätä blogia kalori- ja painosiistinä siinä mielessä että se saattaa jollekulle tuottaa huonon mielen.
"Oho toi painaa vähemmän kuin minä, on samanpituinen ja sanoo itseään läskiksi. Mikä minä sitten olen?"
Ja kaloreissa pätee melkein sama homma, eli jos joku on syönyt X määrän kaloreita tänään ja joku toinen Y.
Välillä mietin pitäiskö munkin alkaa syömään 200-600 kaloria päivässä?
Sillä tällä hetkellä syön enemmän.
Entä ahmiminen? Ahminko keskimäärin vähemmän? Vai saman verran?
Laihdun silti ja se on varmaan ainoa asia mikä merkitsee.
Laihtumisesta puheenollen; en oikeastaan tiedä miksi laihdutan?
Tai tiedän ja tiedän. Mutta periaatteessa.
Muistan tokalla luokalla kun kävin puntarilla ja se näytti 31.9 kg.
Itkin läskejäni.
Isäni antoi minulle rahaa jos painoni nousisi vain kilon vuodessa.
Muistan senkin.
Sen takia en ikinä (melkein) valita nälkääni, koska kuudennella mulle sanottiin ettei pieni paasto olisi pahitteeksi.
"Olet taas vähän pyöristynyt." Mulle sanottiin kun oltiin tulossa kampaajalta kun kirosin rumaa kampaustani (6 lk.) Ja isäni alkoi raivoamaan mulle "Sä varmaan pidät mua ihan kusipäänä mutta minä ajattelen SINUN parastasi!"
En ikinä tajunnut miksi hän luuli että pidin häntä kusipäänä. Itkin siinä sitten vähän aikaa syyllisyydessäni. Ja jälkeen päin kelattuna tohon tilanteeseen, en todellakaan pitänyt isääni kusipäänä, en edes tajunnut syyttää häntä mistään. En edes loukkaantunut. Oletin vain että kaikki on mun vikani. Pidin itseäni kusipäänä.
Tämän takia en voi syödä kotona kuin aamupalan ja päivällisen. Koska minulla on pelko siitä että isäni suuttuu minulle jos haen ruokaa.
Olen aivan helvetin outo.
Lisää myöhemmin.
p.s. mitä sinulle kuuluu?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti